Päivitystä

Nyt on ollut kyllä melkoinen blogihiljaisuus käynnissä. Koulun suhteen on ollut ihan järjetön kiire ja töitäkin on riittänyt.

Viime viikonloppuna vaaka näytti ensimmäistä kertaa plussatulosta. Hitto mikä - suomeksi sanottuna - vitutus siitä irtosi. Tyly Tammikuu sujui ihan hyvin, mutta kun siitä päästiin, minulta lähti homma taas ihan liikaa käsistä. Ja samalla liikkuminen on pari viime viikkoa ollut huomattavasti vähäisempää, kun kouluhommat on painaneet päälle.

Olen kuitenkin ottanut tässä parin päivän aikana melkoista niskaotetta itsestäni, ja varasin ensi viikolle vaikka minkälaista liikuntaa, joten toivottavasti tämä tästä. Enhän mä toki tähän leikkiin ryhtynyt kuvitellen painoni putoavan tasaisen kauniisti kunnes painan ihannepainon verran. Aina tulee takapakkeja, se kuuluu kaikkeen elämässä. Jotenkin mua vaan pisti ärsyttämään se, että tämä johtuu ihan tasan minusta itsestäni ja siitä, että olen syönyt väärin. Lisäksi olisin sallinut ekan takapakin koittavan vasta joskus muutaman kuukauden kuluttua.

No mutta näillä mennään, ei auta. Tänään: 170cm ja 109kg. Buu.

Tyly Tammikuu 2013 ®

Olin viime syksynä syyskuusta joulukuuhun ehkä kahta päivää lukuunottamatta karkkilakossa. Neljän kuukauden karkkilakko on tällaiselle herkkuperseelle todella hyvä suoritus. Karkkilakkoon ryhtyessäni päätin, että lakko kestää siihen asti, kunnes joululomani alkaa. Loman lähestyessä alkoi pienet paineet kasvaa, kun mietin miten hankala olisi taas päästä ruotuun kerran höllättyäni. Joululomalla herkuttelin vanhaan tapaan: suklaata kului rasia jos toinenkin. Ja tästä kärsin nyt.

Tokihan tälle Kuntoilun Vuodelle 2013 oli pakko nostaa panoksia karkkilakonkin suhteen. Umpihullu ideani on olla karkkilakossa koko vuosi. Sallin itseni kuitenkin olla tarpeeksi realisti ajatellakseni, ettei se tule onnistumaan, mutta repäisevän alun tarjoaa isäni ja minun kehittämä haaste: Tyly Tammikuu. Tyly Tammikuu ei ole pelkästään tipaton, vaan se on myös herkuton ja täynnä liikkumista. Kaikin puolin tylyä siis, mässyttely ei ole sallittua kokonaiseen kuukauteen.

Tämä on nyt kolmas päivä ilman sokeria, ja mieleni tekisi huutaa. Olen kuin joku pahinkin narkkis: en voi ajatella mitään muuta kuin karkkia ja herkkuja. Tiedän kuitenkin viime syksyn kokemuksesta, että ensimmäinen viikko (korkeintaan kaksi) on ne vaikeimmat, ja sitten helpottaa. Ei se silti kamalasti auta, kun sokerihimoni on niin kova, että voisin kuristaa jonkun. Olen siis tällä hetkellä todella huonoa seuraa, hah. 

Onneksi olen oppinut kanavoimaan ärsytykseni oikein: siinä missä ennen vedin jokaiseen tunnekuohuun herkkuja, vedän nykyään lenkkareita jalkaan ja lähden juoksemaan. Mikään ei ole mahtavampaa, kuin juosta lenkkipolulla raivon vallassa karkkihimoa vastaan! 

Pahin viholliseni siellä lenkkipolulla olen minä itse. Olen vihainen itselleni, koska haluan luisua samaan vanhaan herkutteluun, joten juoksen muistaakseni, miten paljon enemmän joudun tekemään töitä jokaisen herkuttelun jälkeen. 

Olen myös kokenut suureksi avuksi Kiloklubin ruokaseurannan, johon kirjasin syksyllä mahdollisimman rehellisesti kaiken mitä päivän aikana söin. Jossain kohtaa huomasin jätskitiskillä tötteröä valitessani pohtivani, kuinka hemmetin paljon minun pitää juosta sulattaakseni tämän-ja-tämän tötterön kalorit. Melko tehokasta, voin kertoa. Jäi meinaan jätskit lähes joka kerta ostamatta.

En mitenkään väitä, että tämä minun nollatoleranssini herkuttelun suhteen olisi kaikille oikea tapa toimia. Tunnen kuitenkin itseni niin hyvin, että tiedän tarvitsevani totaalikieltäytymisen, pystyäkseni hallitsemaan itseni sitten, kun herkuttelu (tai jokin muu selkärankaa vaativa asia jota vastaan kamppailen) on taas "sallittua". 

Joten täällä purraan hammasta yhteen ja pidetään pää kylmänä: minä vs. Tyly Tammikuu 1 - 0.